perjantai 1. joulukuuta 2017

Luukku 1: Suklaatryffelit


Tervetuloa Kakkumonsterin joulukalenterin pariin! Ensimmäisestä luukusta paljastuu ohjeita suklaatryffeleihin! Näytän kahdeksan eri reseptiä helppoihin suklaatryffeleihin. 

Tryffelit ovat ihana joululahjaidea herkkusuille. Mutta suosittelen piilottamaan tryffelit ennen lahjan antoa, sillä nämä häviävät melkoisen nopeaa mikäli unohtuvat pöydälle.. Tarkemmat ainemäärät tryffeleille löytyy täältä. Vilkaise myös ohjeet suklaan temperointiin, vaikka tryffeleitä varten suklaata ei välttämättä tarvitse temperoida.


Tryffelin perusmassaan tulee 100g suklaata ja 3rkl kermaa. Ohjeella tulee 8-10kpl tryffeleitä. Seosta voi maustaa haluamillaan aineksilla. Suklaa ja kerma sulatetaan mikrossa puolella teholla 30 sek pätkissä tasaiseksi seokseksi. Sitten seos nostetaan jääkaappiin tunniksi jähmettymään, minkä jälkeen siitä voi pyöritellä palloja. Pallerot kannattaa kieritellä karkeissa, pähkinöissä tai vaikka kaakaojauheessa, sillä ne ovat tahmaisia.


Näytän videolla myös eri koristelutyylejä. Yllä olevat tryffelit on koristeltu jouluvanukkaiksi. Christmas pudding tyyliset leivonnaiset ovat suosittuja maailmalla. Jouluvanukasta syödään perinteisesti Britanniassa joulunaikaan. Se koostuu mm. kuivatuista hedelmistä ja ennen tarjoilua se liekitetään alkoholin avulla.



Pojillamme on tänä vuonna kolme joulukalenteria... piti taas innostua.. Ostin Super Mario, Minion ja Ryhmä hau suklaakalenterit. Miehelleni ostin salmiakkikalenterin ja itselläni on Maltesers ja Riegelein suklaakalenterit. Maltesers kalenterista paljastuu vitsi jokaisesta luukusta ja tässäpä ensimmäinen. Luen vitsin myös snapchatissani (Kakkumonsteri1) joka päivä!

What do you get if you cross a snowman and a shark?
Frost bite

Mitä tulee kun risteytetään lumiukko ja hai?
Pakkasenpurema

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti