maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19: Homemade bounty (video)



Bounty suklaapatukka jakaa ihmiset selkeästi kahteen ryhmään. Osa pitää sitä epäilyttävänä myrkytysyrityksenä,  osa kulinaristisena mesteriteoksena. Itse kuulun fanilaumaan ja loihdinkin itse tehtyjä bounty patukoita vain parista raaka-aineesta. Nämä patukat eivät maistu tehtaan liukuhihnalle.

Näissä ei maistu niin selkeästi kookos kuin alkuperäisessä. Mikäli on suuri kookoksen ystävä, kannattaa täytteen joukkoon ehdottomasti lisätä kookosaromia (leivontatarvikeliikkeistä). Minä pidin näistä enemmän ilman aromia, vaikka pidänkin kookoksen mausta. 


Täyte:
½prk (n.200g) sokeroitua maitotiivistettä (kondensoitu maito)
100g kookoshiutaleita

Kuorrutus:
200g tummaa suklaata
1rkl mautonta öljyä

Sekoita kookoshiutaleet kondensoidun maidon joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta patukoita tai palleroita ja laita pakkaseen jähmettymään parin tunnin ajaksi. Kondensoitu maito ei kovetu aivan kivikovaksi, joten patukoita voi muotoilla myöhemmin vielä lisää. Mikäli massa tarttuu käsiin, hiero kämmeniin vähän tomusokeria. Patukat kannattaa ehdottomasti pakastaa, jolloin niiden dippaaminen helpottuu.


Sulata suklaa mikrossa puolella teholla 30 sek pätkissä välillä sekoittaen. Suklaata ei ole pakko temperoida, sillä patukat kannattaa joka tapauksessa säilyttää jääkaapissa. Tarkemmin suklaan käsittelystä voi katsoa täältä. Lisää suklaasulan joukkoon ripaus rypsiöljyä, jotta seos ohenee ja dippaus helpottuu. 

Dippaa suklaat molemmilta puolilta suklaassa, nosta haarukalla pois, tiputtele ylimääräinen suklaa pois ja nosta leivinpaperille jähmettymään. Katso tarkemmin alla olevalta after eight videolta kuorruttaminen. Suklaa jähmettyy jäisen karkin pinnalle nopeaa. Jos suklaita ei halua dipata, voi sitä myös vain levittää lusikalla makeisten pinnalle.

Moni pelkää että kookoshiutaleiden rouskuttaminen on kuin heinää söisi, mutta näissä nuo ainakin toimivat hyvin! Ei ongelmaa.


Lopusta kondensoitua maitoa voi tehdä After Eight makeisia!
Tein videon youtubeen after eight makeisten valmistuksesta.


Suklaakonvehteja löytyy myös sokerittomana. Nämä on makeutettu maltitolilla, joka on sokerialkoholi eikä vahingoita hampaita. Sokerialkoholit ovat myös vähäkalorisempia kuin sakkaroosi. Xylitoli kuuluu myös sokerialkoholeihin. Sokereista voi lukea enemmän sokeritietopaketistani

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti